Helsingin Keskusta – Tavoitteenamme yhteisvastuun, ympäristön ja yrittäjyyden Helsinki

Puolustamme helsinkiläisten hyvinvointia ja kaupungin elinvoimaisuutta. Helsingin hyvinvointi on koko maan näkökulmasta keskeistä. Meille tärkeitä ovat lähipalveluiden puolustaminen, koulutuksen rahoituksen varmistaminen, vehreän elinympäristön ja kansallisen metsäpolitiikan turvaaminen sekä huoltovarmuuskysymykset – turvataan kotimaisen energian saanti ja ruoantuotanto.

Kuluvalla hallituskaudella on tehtävä vielä enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja tuettava sellaista liiketoimintaa, joka on luonnonvarojen käytön osalta kestävää. Kansainvälisyys ja maahanmuutto ovat ikääntyvälle Suomelle mahdollisuuksia.

Kuluvalla hallituskaudella haluamme puhua heistä, joiden ääni ei riittävästi kuulu yhteiskunnassa. Nostamme esiin erityisryhmien kuten vammaisten ja osatyökykyisten aseman ja mahdollisuuden palkkatyöhön.

Helsingin Keskustan kunnalliset luottamushenkilöt
Keskustan valtuustoryhmä
Keskustan muut kunnalliset luottamushenkilöt

Tutustu Helsinki-ohjelmaan ›

***

Europarlamenttivaalit su 9.6.2024

Helsingin Keskustan ehdokas  europarlamenttivaaleissa on toimitusjohtaja, DI Petri Roininen 
Tule mukaan eurovaalikampanjaan!

Kuntavaalit su 13.4.2025

Pohditko kuntavaaliehdokkuutta? Ota yhteyttä: helsinki(at)keskusta.fi

Hakaniemen maalaismarkkinat jokaisen kuun ensimmäinen sunnuntai
Hakaniemen maalaismarkkinoiden päivämäärät.

Toimisto

Apollonkatu 11A,
00100 Helsinki

Toimisto avoinna sopimuksen mukaan.

Toiminnanjohtaja (osa-aikainen)
Riina Karvonen

+358 400 457 771

helsinki@keskusta.fi

HelsinginKeskusta

helsingin_keskusta

@HKeskusta

Helsingin Keskusta Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
Keskustan valtuustoryhmä jätti tänään ryhmäaloitteen Helsingin kaupunginvaltuustossa. 

Valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että Helsinki arvioi jatkossa ennakolta päätöksentekoon tulevia esityksiä erityisesti kaupunginosien eriytymisen, eli segregaation näkökulmasta.

Aloite on luettavissa kokonaisuudessaan piirin kotisivuilta: https://keskusta.fi/helsinki/uutiset/keskustan-ryhmaaloite-helsingin-arvioitava-paatosten-vaikutukset-kaupunginosien-eriytymiseen/

Keskustan valtuustoryhmä jätti tänään ryhmäaloitteen Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että Helsinki arvioi jatkossa ennakolta päätöksentekoon tulevia esityksiä erityisesti kaupunginosien eriytymisen, eli segregaation näkökulmasta.

Aloite on luettavissa kokonaisuudessaan piirin kotisivuilta: keskusta.fi/helsinki/uutiset/keskustan-ryhmaaloite-helsingin-arvioitava-paatosten-vaikutukset-kau...
... Näytä lisääSee Less

Minne menet EU?🇪🇺

Kaikille avoin keskustelutilaisuus torstaina 21.3.2024 klo 17.15-18.30 eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3, Helsinki). Tilaisuus striimataan myös Keskustan Facebook-sivuille.
 
Keskustelussa mm. EU:n turvallisuus ja puolustus, edunvalvonta sekä luonnonvaroja, energiaa ja vihreää siirtymää koskeva EU-sääntely.

Aiheesta alustaa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela. Hänen kanssaan keskustelemassa eduskunnan suuren valiokunnan ja ETYJ:n jäsen, kansanedustaja Katri Kulmuni. Keskustelua johdattelee Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen.
 
Tilaisuuden järjestää Keskustan eduskuntaryhmä. Tervetuloa!🍀👋

#keskusta #keskustaneduskuntaryhmä #helsinki

Keskusta tekee lähipolitiikkaa jokaisessa Suomen kunnassa liki 2500 valtuutettumme voimin. Haluaisitko olla yksi heistä? Tai tiedätkö hyvän ehdokkaan? 

Vahvat kunnat, kestävällä pohjalla oleva kuntatalous sekä ihmisten näköiset ja kokoiset palvelut ovat tavoitteitamme kevään 2025 kuntavaaleissa.

Lähde ehdolle tulevissa kuntavaaleissa tai ilmoita hyvä ehdokas! 🍀 Lue lisää Keskustan verkkosivuilta. 

#keskusta #lähipolitiikka

Riina Karvonen Helsingin Keskustan toiminnanjohtajaksi

Keskustan Helsingin piiri ry:n toiminnanjohtajana on aloittanut Riina Karvonen. Riina on ollut aiemmin freelancer toimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa, sekä useissa erityisesti taloushallinnon luottamustehtävissä Helsingin yliopiston opiskelijatoiminnassa. Lisäksi hänellä on kokemusta mm. eduskuntavaaleista kampanjapäällikkönä.

- Toiminnanjohtajan tehtävä on hyppäys uuteen, mutta sitäkin kiinnostavampi. Odotan mielenkiinnolla erityisesti alkukesän eurovaaleja sekä ensi vuoden kuntavaaleja ja kaikkea niihin liittyvää. On myös hauska päästä oppimaan piirin toiminnasta sisältä käsin ja edesauttamaan sen toimintaa. Pian valmistuvana metsänhoitajana (MMM) henkilökohtaisesti minua kiinnostaa erityisesti metsiin ja luontoon liittyvät teemat, Riina kertoo.

Riina tekee osa-aikaista toiminnanjohtajan työ opiskelujen ohella. Hänet tavoittaa puhelimitse sekä sähköpostitse. Yhteystiedot https://keskusta.fi/helsinki/ 

🍀 Tervetuloa joukkoon, Riina! 🍀

#keskusta #helsinginkeskusta #toiminnanjohtaja #politiikka #helsingissäonkeskusta #helsinki

Riina Karvonen Helsingin Keskustan toiminnanjohtajaksi

Keskustan Helsingin piiri ry:n toiminnanjohtajana on aloittanut Riina Karvonen. Riina on ollut aiemmin freelancer toimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa, sekä useissa erityisesti taloushallinnon luottamustehtävissä Helsingin yliopiston opiskelijatoiminnassa. Lisäksi hänellä on kokemusta mm. eduskuntavaaleista kampanjapäällikkönä.

- Toiminnanjohtajan tehtävä on hyppäys uuteen, mutta sitäkin kiinnostavampi. Odotan mielenkiinnolla erityisesti alkukesän eurovaaleja sekä ensi vuoden kuntavaaleja ja kaikkea niihin liittyvää. On myös hauska päästä oppimaan piirin toiminnasta sisältä käsin ja edesauttamaan sen toimintaa. Pian valmistuvana metsänhoitajana (MMM) henkilökohtaisesti minua kiinnostaa erityisesti metsiin ja luontoon liittyvät teemat, Riina kertoo.

Riina tekee osa-aikaista toiminnanjohtajan työ opiskelujen ohella. Hänet tavoittaa puhelimitse sekä sähköpostitse. Yhteystiedot keskusta.fi/helsinki/

🍀 Tervetuloa joukkoon, Riina! 🍀

#keskusta #helsinginkeskusta #toiminnanjohtaja #politiikka #helsingissäonkeskusta #helsinki
... Näytä lisääSee Less

4 CommentsComment on Facebook

Iso 🌹🌹

Tervetuloa Riina!😊🍀

Tule mukaan keskustelutilaisuuteen ti 26.3. klo 16:30-18:30. Paikkana Robert’s Coffee Jugend Pohjois-Esplanadi 19. Ilmoittaudu ennakkoon!

Mukana Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen ja varapuheenjohtaja- ja eurovaaliehdokas Petri Roininen.

Ilmoittautumiset tarjoilua varten 18.3. mennessä kuvassa näkyvään numeroon (050 5452074) tai sähköpostiin.

Tilaisuuden järjestää Helsingin eurooppalainen Keskustaseura.

#keskusta #eurovaalit #helsinginkeskusta

Lataa lisää

Tapahtumat

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
Hakaniemen maalaismarkkinat

Hakaniemen maalaismarkkinat

su 5.5 klo 10:00 - su 5.5 klo 13:00+9su 5.5 klo 10:00 - su 5.5 klo 13:00su 2.6 klo 10:00 - su 2.6 klo 13:00su 7.7 klo 10:00 - su 7.7 klo 13:00su 4.8 klo 10:00 - su 4.8 klo 13:00su 1.9 klo 10:00 - su 1.9 klo 13:00su 6.10 klo 10:00 - su 6.10 klo 13:00su 3.11 klo 10:00 - su 3.11 klo 13:00su 1.12 klo 10:00 - su 1.12 klo 13:00su 8.12 klo 10:00 - su 8.12 klo 13:00

Maalaismarkkinat , Hakaniemen tori

Helsingin Keskustan teltta ja helsinkiläisiä keskustalaisia Hakaniemen maalaismarkkinoilla jokaisen kuukauden ensimmäinen sunnuntai.

Keskustan paikka Hakaniemen torilla maps.app.goo.gl/MNgNwJgcLqh6RvCu6

26 interested

Kaikki tapahtumat

Etusivu