Kiviniemellä suurin kannatus Suomen keskustanuorten ydintoimijoiden joukossa
30.03.2010
Kiviniemellä suurin kannatus Keskustanuorten ydintoimijoiden joukossa
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemellä on suurin kannatus Keskustan puheenjohtajaksi Keskustanuorten ydintoimijoiden joukossa. Tulos selviää Keskustanuorten piirien johtokuntien jäsenille tehdyn kyselyn perusteella.
Keskustan puheenjohtajaksi kannatettiin Mari Kiviniemeä (37,8%), jotain muuta (23,2%), Mauri Pekkarista (20,7%), Paavo Väyrystä (11%) ja Timo Kaunistoa (7,3%). Jonkun muun suuri kannatus selittynee sillä, että Anneli Jäätteenmäen ilmoitus puheenjohtajakisasta poisjättäytymiselle tuli vasta kyselyn ollessa käynnissä.
Puoluesihteeriksi kannatettiin enemmän jotain muuta henkilöä (73,1%) kuin nykyistä puoluesihteeriä Jarmo Korhosta (26,9%). Tuloksessa pitää huomioida, että Korhonen ei ole ilmoittanut jatkoaikeistaan.
Kyselyssä selvisi, että suurin osa Keskustanuorten piirien johtokuntien jäsenistä on (80,4%) valmis nostamaan eläkeikää 65 vuoteen työurien pidentämiseksi.
Energiaratkaisuissa vesivoiman lisärakentamisella on vastanneiden joukossa vahva kannatus (79,7%).
Viime aikoina mediassa puhuttaneiden seksuaalirikosten tuomiot eivät myöskään olleet Keskustanuorten ydintoimijoiden mielestä Suomessa riittävät (92,1%).
Koko kyselyn tulokset ovat luettavissa netissä: www.keskustanuoret.fi/portal/politiikkamittari
Keskustanuorten politiikkamittari 1/2010 – kysely toteutettiin sähköpostitse jaettuna Webropol - kyselynä Keskustanuorten piirien vuoden 2010 johtokuntien jäsenille. Kyselyn vastausaika oli 17.3.-23.3.2010. Kyselyyn vastasi 89/170 (52,4%) johtokuntien jäsenistä.
Lisätietoja:
Kyselyn poliittinen sisältö:
Antti Kurvinen
Keskustanuorten puheenjohtaja
044-751 4257
Kyselyn toteutus:
Kiril Häyrinen
Keskustanuorten liittosihteeri
044-751 4254

