Mari Kiviniemi: Keskustan välikysymyspuheenvuoro 28.9.2011

28.09.2011

Eduskunta:

Välikysymyspuheenvuoro 28.9.2011 Mari Kiviniemi

 Arvoisa puhemies,

Moni äiti ja isä miettii parhaillaan, että saako hän lapselleen varmasti hoitopaikan läheltä kotia, kun työt hoitovapaan jälkeen alkavat. Eläkeläistä puolestaan askarruttaa, että kuinka pitkään hän joutuu odottamaan lääkärin tai terveydenhoitajan puheille pääsyä, kun terveys taas reistailee. Moni työssäkäyvä viettää unettomia öitä, kun ikääntyvät vanhemmat eivät vielä ole saaneet palvelukotipaikkaa kotikunnassaan satojen kilometrien päässä.

Näistä ihmisten arkipäivän huolista kumpuaa keskustan tekemä välikysymys. Mitä hallitus vastaa näille ihmisille? Miten hallitus turvaa, postinumerosta riippumatta, kaikille suomalaisille tasavertaiset ja laadukkaat palvelut?

Välikysymys on oikeutettu ja aiheellinen juuri nyt, kun sinipunahallitus kaavaillulla kuntauudistuksellaan on lietsomassa epävarmuutta ja epätietoisuutta tulevasta. Vaarassa ovat paitsi palvelujen saatavuus ja laatu myös kansalaisten vaikutusmahdollisuudet.

Meillä on kunnallisten palveluiden järjestämisessä ilman muuta parantamisen varaa. Kukaan, ei ainakaan keskusta, yritäkään väittää, ettei uudistuksia tarvittaisi. Ne pitää kuitenkin aina suunnitella huolella. Niiden pohjana on käytettävä paitsi tutkimustietoa myös käytännön kokemuksia ja alueellista sekä paikallista asiantuntemusta.

Uudistuksissa on kunnioitettava demokratiaa, kuntien itsemääräämisoikeutta ja kansalaisten kuulemista. Niissä on huomioitava myös laajan maamme ja kuntiemme erilaiset olosuhteet. Olennaista on rakentaa uudistukset jatkumoksi aikaisemmin toteutetulle.

Hallituksen kuntauudistuksessa on unohdettu nämä kaikki.

Ja mitä silloin jää jäljelle? Jäljelle jäävät pakottaminen, ideologinen keskittäminen ja ihmisten tyhminä pitäminen. Vaasan yliopiston professori Hannu Katajamäki sanoi sen suoraan: ”Tämä on suorastaan kansanvallan halveksuntaa”. Tällaisena Kataisen ja Urpilaisen sinipunahallituksen kuntauudistus siis näyttäytyy kaikessa karuudessaan.

Ei siis ihme, että kuntakapina on käynnistynyt tässä maassa. Tutkijat ja asiantuntijat tyrmäävät hallituksen linjan suorasanaisesti. Erityisen uhatuiksi tuntevat itsensä suurten kaupunkien kehyskuntien sekä pienten kuntien päättäjät ja asukkaat. Vastarintaan on nyt noussut myös moni hallituspuolueen edustaja. Tervetuloa yhteiseen rintamaan!

Sinipunan linjauksissa arvostelua ansaitsee myös kovakorvaisuus ja piittaamattomuus kansalaisten mielipiteistä. En ymmärrä, miksi hallitus pelkää keskustelua. Kuntalaisia ja kuntapäättäjiä kuullaan vasta näennäisdemokratian hengessä jälkikäteen, jos silloinkaan. Tällöin hankkeesta puuttuu sitouttaminen ja motivointi – ja sen myötä onnistumisen edellytykset. Pääministeri Kataisen viime sunnuntainen huoli mustavalkoistumisen ja ehdottomuuden lisääntymisestä Suomessa kalahtavat eniten hänen oman hallituksensa nilkkaan.

Hallitus sivuuttaa näin toimien myös paikallisen asiantuntemuksen, joka on kunnallisen itsehallinnon keskeinen voimavara. Samalla hallitus kertoo, ettei se arvosta kuntapäättäjiä.

Palveluiden ja kuntalaisten vaikuttamisen turvaaminen on keskustalle ideologinen kysymys. Vastustamme keskittävää pakkosanelun linjaa. Vastustamme palveluiden, päätöksenteon, työpaikkojen ja lopulta ihmisten keskittämistä vastoin omaa tahtoaan vain suuriin keskuksiin. Suomalaisten pitää saada itse valita asuinpaikkansa, on se sitten kaupungissa tai maalla, kehyskunnassa tai keskuksessa. Keskusta ei kerro ihmiselle, missä hänen on paras asua. Keskusta ei myöskään luo vastakkainasetteluja eri kuntien ja alueiden välille.

Haluamme tukea ja vahvistaa myös lähiyhteisöistä kumpuavaa välittämistä ja omaehtoisuutta. Kotiseutu on ihmisille arvokas asia. Vahva paikallisuus on tässä kiihtyvän globalisaation maailmassa Suomen etu. Juuri siksi kuntaliitoksista puhuttaessa on aina mukana myös tunnetta. Tätä varsinkin kokoomus on irvaillut kunnanvaakunoiden rakastamisena. Minä sanon, että vaakunaa ja kotiseutuaan saa rakastaa siinä missä Suomen lippua. Ei kunnantalo ole vaihtoehto päivähoidolle, kuten pääministeri Katainen on väittänyt. Molemmat ovat kunnan asukkaiden puolella.

Kuntauudistuksen keskeiseksi työkaluksi hallitus on selvästi valinnut kuntien pakkoliitokset. Suoraan tätä termiä ei kuitenkaan ole pääministerin tai kuntaministerin suusta kuultu. Puheet "perälaudasta" ja valtion "vahvasta ohjauksesta" lainsäädännön ja rahoituksen keinoin ovat tälle hallitukselle tyypillistä sanoilla kikkailua. Sanotaan yhtä ja tarkoitetaan jotain aivan muuta.

Sanokaa nyt suoraan, millä keinoin aiotte uudistuksen toteuttaa vuoteen 2015 mennessä, jos ette turvaudu kuntien pakkoliitoksiin!

Kansalaiset tyrmäävät pakkoliitokset. Vain reilu kolmannes suomalaisista hyväksyy pakkotoimenpiteet kuntaliitosten aikaansaamiseksi. Pakolla toteutettuna kuntauudistus ei ole myöskään perustuslain kannalta ongelmaton. Keskusta on vastustanut niitä aina, eikä se kantaansa tule muuttamaan. Vapaaehtoiselta pohjalta tehtyjä liitoksia toki kannatamme.

Viime päivien keskustelua seuratessa on ollut hienoa huomata, että järki palailee ja kuntapuolen vaalilupaukset muistuvat mieleen hallituspuolueidenkin kansanedustajille. Hallitus on perääntymässä hallitusohjelmakirjauksistaan, ja pahin uho on laantumassa. Keskustan välikysymys on alkanut purra varsin nopeasti. Jo ennen kuin asiasta päästään tässä salissa äänestämään. Niin se vain on, että oppositiossakin voi palvella isänmaata.

Pakottamisen ja sanelun lisäksi toinen keskeinen virhe hallituksen toimissa on se, etteivät hallituksen kaavailut perustu mihinkään. Siis selvityksiin tai tutkimuksiin, jotka osoittaisivat, että hallituksen suunnittelema työssäkäyntialueisiin perustuva mekaaninen kuntarakenne turvaisi palvelut tässä maassa parhaiten.

Hallitus ei ole pystynyt esittämään uudistuksensa tueksi muuta kuin Tilastokeskuksen kokoaman työssäkäyntialuekartan. Siis kartan, joka kuvaa suomalaisten pendelöintiä vuonna 2008! En muista, milloin minkään hallituksen iso uudistushanke olisi keikkunut näin huteralla pohjalla.

Lapin yliopiston professori Jari Stenvall toteaakin, että ”koko kuntauudistuksella ollaan ratkomassa väärää ongelmaa. Hallitus puhuu kuntaliitoksesta niin kuin se olisi uudistuksen päämäärä, vaikka itse asiassa se on keino. Siinä mielessä tämä on todella pöljä keskustelu, koska meillä on koko joukko vaihtoehtoisia keinoja ratkoa kuntien ongelmia.

Hallitus perustelee uudistustaan palveluiden turvaamisella, mutta todellisuudessa reformin kärki kohdistuu kuntarakenteeseen. Taustalla lymyää todellisuudelle vieras ajatus, että kuntakokoa suurentamalla tulee automaattisesti hyvä lopputulos palvelujen osalta.

Hallituksen kuntauudistuksella ei myöskään hoideta julkisen talouden kestävyysvajetta neljällä miljardilla eurolla, kuten pääministeri Katainen on väittänyt. Menot kunnissa aiheutuvat lähes kokonaan ihmisten tarvitsemien palveluiden tuottamisesta. Ja kuten peruspalveluiden tuottavuus- ja tehokkuustutkimuksista voidaan lukea, on kuntakoon vaikutus tehokkuuteen pieni ja kuntakoon yhä kasvaessa se muuttuu negatiiviseksi.

Yleishallinnon osuus kuntatalouden kokonaismenoista on vain vajaat kolme prosenttia. Niistä säästämällä ei kuntataloutta vakauteta eikä palveluja pelasteta.

Kaiken demokraattisen vaikuttamisen sivuuttava, epärealistisen aikataulun puitteissa ja keskusjohtoisesti toteutettu kuntarakenneuudistus nostaa kuntien toimintamenoja. Tuottavuutta se ei nosta, vaan heikentää sitä. Tämä tulee olemaan hallituksen laatikkoleikkien ja mielikuvapolitikoinnin hinta.

Hallitus hyvä, laittakaa hötölle pohjautuvan kuntaremontin sijasta vanhuspalvelulaki kuntoon! Se turvaa vanhusten arvokkaan kohtelun ja hoivan sata kertaa paremmin kuin Liedon yhdistäminen Turkuun tai Siilinjärven pakkoliitos Kuopioon. Niitähän hallitus tosiasiassa tässä taustalla kaavailee. Oletteko samaa mieltä, edustaja Anne-Mari Virolainen ja edustaja Tuula Väätäinen?

Hallitus tarjoaa palveluiden turvaamisen tärkeimmäksi lääkkeeksi vain yhtä keinoa eli kuntaliitoksia. Työssäkäyntialueiden ulkopuoliset kunnat se on jättämässä heitteille, vastuukuntamallin varaan. Niin tehdessään hallitus ei tunnusta tosiasioita eli sitä, että myös kuntien välisellä yhteistyöllä pystytään tässä maassa palvelut järjestämään tehokkaasti ja laadukkaasti.

Hallitusohjelmassa jopa lähdetään siitä, että jatkossa meillä olisi vain kaksi hallinnon tasoa: valtio ja kunta. Metropolialueen ja sen palveluiden osalta hallitus näyttää olevan myös aivan kädetön. Sen verran löysää tekstiä oli asiasta hallitusohjelmassa.

Samanlainen asiantuntemattomuus ja välinpitämättömyys näkyy myös hallituksen leikkauksissa ja valtionosuusjärjestelmän muuttamisessa.

Verotulojen tasausjärjestelmä luotiin edellisellä sinipunakaudella valtionosuusjärjestelmän perustamisen yhteydessä. Sitä on vuosien myötä useaan otteeseen paranneltu. Järjestelmän Robin Hood -luonnetta eli sitä, että valtion rahanjaossa rikkailta otetaan ja köyhille annetaan, ei ole kuitenkaan tähän mennessä juurikaan kyseenalaistettu. Toki pääkaupunkiseudun kokoomuslaiset, sosialidemokraatit - ja jopa perussuomalaiset - olisivat jo aikaisemminkin leikanneet köyhiltä kunnilta ja siirtäneet rahat parempituloisille.

Nyt hallitus ottaa askeleita epäoikeudenmukaisempaan suuntaan. Esimerkiksi kiinteistöverotuksen irrottaminen valtionosuusjärjestelmästä lisää Kauniaisten tuloja 85 eurolla/asukas. Merijärvi puolestaan menettää 109 euroa/asukas. Siis rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Samalla veronkorotuspaineet kasvavat jo ennestään korkean veroprosentin kunnissa.

Hallitusohjelmassa hallitus lupaa oikeudenmukaisuutta ja eheyttä, mutta toisin käy. Erot kuntien ja kuntalaisten välillä kasvavat.

Hallituksen toimenpiteet vaarantavat pitkäjänteisen palvelujen kehittämisen. Kuntapolitiikan pitää olla selkeää ja ennakoitavaa hallituksen kokoonpanosta riippumatta.

Kaupunkien ja kuntien päättäjät ovat pyytäneet, ja syystäkin, työrauhaa viedä loppuun kunta- ja palvelurakenteissa käynnissä olevia uudistuksia. Keskusta on samaa mieltä. Nyt kunnissa on keskeytetty laajoja palvelurakenteisiin kohdistuvia uudistuksia ja alettu jopa hätäisesti investoida kuntaliitosten pelossa.

Ministeri Virkkunen! Hallituksen kuntapolitiikka luo kaaosta kuntakentälle.

Hallituksen suhtautuminen Paras-hankkeeseen on ollut ristiriitaista ja poukkoilevaa. Ensin kuntauudistuksen lanseerauksen yhteydessä vedettiin ruksit päälle kaikille Paras-hankkeen myötä syntyneille rakenteille – niin kuntaliitoksille kuin yhteistoiminta-alueillekin. Ministeri Virkkunen totesi, että kaikki jo toteutuneet kuntaliitokset arvioidaan uudelleen.

Tämän jälkeen kuntapäättäjille lähettämässään liennytyskirjeessä ministeri Virkkunen korosti, että Paras-hankkeen myötä tehty työ pyritään hyödyntämään mahdollisimman hyvin.

Kertokaa nyt, ministeri Virkkunen, että oletteko te jo päättänyt, mitä mieltä oikein olette?

Paras-hankkeen saavutuksilla leikkiminen on todella vastuutonta kuntien pompottelua. Varsinkin, kun puolueet hallitus-oppositio-rajan yli ovat yhdessä aikanaan hyväksyneet hankkeen linjaukset.

Hankkeen myötä Suomessa on tehty toista sataa kuntaliitosta – vapaaehtoisesti! Myös kuntayhtymien määrä on vähentynyt selvästi. Sosiaali- ja terveyspalveluita järjestäviä tahoja on nyt vain puolet siitä määrästä kuin neljä vuotta aikaisemmin. Paras-hanke siis vähensi himmeleiden määrää, ei lisännyt niitä.

Lisäksi on syytä muistaa, että Paras-hanke ei ollut kuntaliitoshanke, vaan laaja-alainen kunta- ja palvelurakenne sekä kehittämishanke. Ehkäpä onnistunein on laissa määritelty ns. kriisikuntamenettely.

Hankkeen yksi tärkeimpiä saavutuksia on ollut kuntatalouden syöksykierteen oikaisu, joka jäi perinnöksi edelliseltä sinipunalta. Paras-hankkeen alussa tavoite oli saada kuntien menokasvu alle neljään prosenttiin. Toissa vuonna siihen melkein päästiin, viime vuonna se onnistui.

Paras-hankkeelle asetetut tavoitteet on pääosin saavutettu. Jos sen kuluessa on tehty virheitä tai heikkoja ratkaisuja, ne täytyy toki korjata. Mutta onnistumisia on paljon. Esimerkiksi kokemukset uusista yhteistoiminta-alueista ovat pääosin hyviä. Budjeteissa on pysytty ja tulostavoitteet saavutettu. Sen lisäksi on pystytty parantamaan monessa kunnassa palveluiden saatavuutta ja laatua.

Keskustalle tärkeintä on laadukkaiden palveluiden turvaaminen suomalaisille, postinumerosta riippumatta. Siksi meidänkin mielestämme rakenteita pitää uudistaa, mutta ei pakolla eikä sanelemalla, vaan yhteistyössä kuntalaisten ja kuntapäättäjien kanssa. Tätä maata pitää rakentaa yhdessä! Varsinkin näinä epävarmoina aikoina koko Suomeen pitäisi luoda tekemisen paloa ja myönteistä uskoa tulevaisuuteen. Politiikalla pitäisi rakentaa siltoja eikä syventää railoja eri alueiden ja ihmisryhmien välillä.

Juuri nyt niissä kunnissa, joissa uudet rakenteet on saatu valmiiksi, tarvitaan työrauhaa – ei kokonaan uutta ylhäältä käskytettyä uudistusta. Kuntien työntekijöiden on saatava keskittyä olennaiseen eli vanhusten- ja lastenhoitamiseen sekä koululaisten opettamiseen ainaisen rakennepuuhastelun sijaan.

Keskusta haluaa tarjota kunnille erilaisia vaihtoehtoja. Meidän mallissamme kunnat voisivat vastata edelleenkin lähipalveluista ja tulevaisuudessa maakunnallisella tasolla järjestettäisiin suurempaa väestöpohjaa vaativat palvelut. Tästä on hyviä kokemuksia Kainuusta. Kunnallisalan kehittämissäätiön mukaan puolet suomalaisista kannattaa palvelujen järjestämistä maakunnallisesti kuntien yhteistyöllä.

Keskusta haluaa turvata palvelut riittävän lähellä. Tämän vuoksi haluamme säätää lähipalvelulain. Laissa määriteltäisiin, mitkä palvelut ovat lähipalveluita sekä millä aikataululla ja etäisyydeltä ne täytyy kansalaisten saada. Lasten päiväkodin ja koulun, terveyskeskuksen ja vanhainkodin pitää olla riittävän lähellä ihmisiä. Kyseessä ei olisi laki siitä, miten palvelut pitää järjestää.

Me haluamme turvata kuntalaisten kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuudet. Me haluamme varmistaa laadukkaan terveydenhuollon kaikille suomalaisille. Me haluamme vahvistaa paikallisia yhteisöjä ja niiden mahdollisuuksia rakentaa ihmisille hyvää elämää. Siksi myös kuntien välistä yhteistyötä on kannustettava ja tuettava, vapaaehtoisuuteen perustuvien kuntaliitosten rinnalla.

Keskustan mielestä parhaat ratkaisut palveluiden turvaamiseksi löydetään yhteistyöllä ja kuntien itsehallintoa kunnioittamalla. Tarvitaan paitsi valtakunnan tason näkemystä ja vahvaa linjaa myös kuntapäättäjien paikallistuntemusta ja sitoutumista.

Edellä olevan perusteella teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen:

Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu palveluja keskittävästä ja saneluun perustuvasta kuntapolitiikasta. Eduskunta katsoo, että hallituksen toimet heikentävät kansanvaltaa ja luovat eriarvoisuutta, ja toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.