Kiviniemi: Keskustan eheyttävää politiikkaa tarvitaan

29.10.2011

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi muistutti Helsingin jäähallissa keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa, että keskustalaista politiikkaa tarvitaan edelleen. - Sosiaalisesti ja alueellisesti ehyt Suomi on linjavalinta. Se on se suunta, johon me haluamme tätä maata viedä. Keskustan vaihtoehto on työtä, hyvinvointia ja turvallisuutta jokaiselle suomalaiselle asuinpaikasta riippumatta, Kiviniemi totesi. 

Hän sanoi, että politiikan pitää luoda edellytykset ihmisten omille valinnoille elämässä. Kiviniemen mukaan juuri keskusta on toiminut eheyttäjänä suomalaisessa politiikassa kautta liikkeen historian. Siksi keskusta voi hänen mukaansa ottaa paikkansa myös jatkossa.

- Yhtä päättäväisesti kuin vastustamme hallituksen kylmää politiikkaa, meidän on puhallettava yhteen hiileen puolueen sisällä. Tämä puolue on aina ollut vahvimmillaan silloin, kun ulkoinen uhka on ollut suuri.

Kiviniemi totesi, että puoluekokouksessa olevia keskustalaisia yhdistää usko keskustalaisten arvojen hyvyyteen: niitä ovat tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen nojaava ihmiskäsitys, kestävä luontosuhde, edistysmielisyys ja usko koko maan voimavaroihin ja kansansivistykseen.

Lähipuolue ajaa arjen asioita
Kiviniemi määritteli keskustan lähipuolueeksi. Hänen mukaansa se tarkoittaa sitä, millaisena arjen asioiden ajajana ja ymmärtäjänä keskusta on aina näyttäytynyt.
- Meidän paikkamme, hyvät ystävät, on suomalaisten keskellä ja lähellä, Kiviniemi muistutti.

Hän sanoi, ettei kukaan osannut arvata, kuinka kovaa ja rujoa politiikkaa Kataisen ja Urpilaisen hallitus lähtee ajamaan. Erityistä kritiikkiä sinipuna hänen mukaansa ansaitsee kuntauudistuksesta, talouslinjauksista, maatalouspolitiikasta ja koulutusleikkauksista.

Keskustan vaihtoehto hallituksen linjauksille on hänen mukaansa vastuullisempi ja taloutta tasapainottavampi. Valtio ottaisi keskustan johdolla joka päivä vähintään miljoona euroa vähemmän velkaa kuin Kataisen hallitus.

Keskustan vaihtoehto on myös työllistävämpi ja tukee yrittäjyyttä. Keskustan vaihtoehdon mukaan syntyisi jopa 20 000 uutta työpaikkaa. Valtion tulot lisääntyisivät ja menot vähenisivät. Kasvun edellytyksiä on Kiviniemen mukaan luotava joka puolelle Suomea.

Kiviniemi muistutti, että keskusta ei hyväksy hallituksen esitystä ammattikorkeakoulupaikkojen alueellisesti epäoikeudenmukaisesta leikkaamisesta. Myöskään se ei keskustalle käy, että viljelijät saavat palkankorotusten sijaan leikkauksia toimeentuloonsa.

Keskustan vaihtoehdon kolmas linjaus on sosiaalinen ja alueellinen oikeudenmukaisuus. Keskusta kohdistaisi joka päivä miljoona euroa lisää rahaa kunnille. Sillä pelastuisi monta koulua, päiväkotia, vanhainkotia ja terveysasemaa sekä taattaisiin tuhansien sairaanhoitajien, opettajien ja lastentarhanopettajien työpaikan säilymisen. Rahaa riittäisi myös kymmenien homekoulujen korjaamiseen.

Kivniemi totesi, että kuntauudistus on hyytävä esimerkki hallituksen ja erityisesti kokoomuksen ylimielisyydestä. Hallitus sanelee, keskittää ja pakottaa.

Kiviniemi muisteli puheessaan myös kohtaamisiaan presidenttiehdokkaaksi nimitettävän Paavo Väyrysen kanssa. Hän kertoi, kuinka 25 vuotta sitten tuli itse mukaan politiikkaan ja toimi pian myös Väyrysen valitsijamiesehdokkaana.

Kiviniemi totesi, että jo tuolloin Paavo osasi laittaa itsensä likoon ja samaa tarmoa tarvitaan nyt koko Suomen presidentin valitsemiseksi.