Metropolihallintoa on vietävä eteenpäin keskittymällä olennaiseen - Laura Kolbe

24.04.2013

Metropolihallintoa on vietävä eteenpäin keskittymällä olennaiseen
Laura Kolbe, Keskustan valtuustoryhmän puheenvuoro 24.4.2013

Käteen on vihdoin saatu kuntarakennelakiuudistuksen pääkaupunkiseudun kehitystä koskeva mietintö ja siihen liittyvä kaupunginhallituksen lausunto. Kyseessä lienee noin viideskymmenes aihepiirin selonteko, sillä sarjaa on kartutettu jo 1910-luvulta lähtien. Vain harva niistä on – onneksi – johtanut poliittisiin toimenpiteisiin, mutta ne dokumentoivat aikansa kunnallishallinnollisia aatteita.

Vuoden 2013 metropolialueen selvityshenkilöiden loppusuositus koskee metropolialuetta ja tekee suosituksia vahvoista peruskunnista ja metropolin hallintomallista. Raportissa ajetaan kahta päävaihtoehtoa: toinen perustuisi kahteen ja toinen neljään kuntajakoselvitysalueeseen. Kumpaankin liittyy myös muutoksia kuntien yhteistyön muodoissa. Esiselvityksellä haetaan ”rakenteellisia uudistuksia”, joilla halutaan parantaa ”seudun elinvoimaa ja luoda edellytyksiä erilaisten verkostojen positiiviselle kierteelle houkutella yrityksiä ja työtekijöitä alueelle.”

Selvityksessä puhutaan Helsingin seudusta, metropolialueesta ja Uudestamaasta. Lopputulos, kartalle piirretyt ja kirjallisesti esitetyt 2- ja 4-kunnan mallit ovat kummallisen historiattomia. Suurkuntamalli pakottaa yhteen kuntia, joilla on vain löyhä yhteys toisiinsa. Sama koskee neljän kunnan mallia; nyt yhteen lyödään lähes sattumanvaraisesti toisilleen vieraita kuntia. Kumpikin malli hylkii eheän, järkevän tai toiminnallisen kaupungin syntymistä, mikä puolestaan loisi pohjan kaavoituksen, liikenteen tai asumisen inhimilliselle ratkaisemiselle.

Metropoliselvityksen tekijät ovat virkamiehiä, entisiä kunnallisia vaikuttajia ja alan konsultteja. Silti on käsittämätöntä, että joukkoon ei mahtunut yhtään pääkaupungin hallinnon tai politiikan erikoisosaajaa. Ymmärrys siitä, miten pääkaupunki on muovannut ja tulevaisuudessakin vaikuttaa koko seudun kehitykseen, uupuu selonteosta. Helsingin vaikutus on hienovaraisesti haluttu hävittää ja jauhaa keinotekoisten uuskuntamallien alle.

Selvityksessä ei ole tajuttu alueen sisäistä dynamiikkaa: vain Helsinki kaupunkina on kansainvälisesti riittävän vetovoimainen ja siksi se pysyy koko alueen magneettina. Historiallisesti, tänään, tässä ja tulevaisuudessa Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen muodostavat pääkaupunkiseudun tiiviin toiminnallisen aluekokonaisuuden kaikilla keskeisillä kriteereillä mitattuna. Tarjolla olevat kaksi mallia on luotu samalla tekniikalla, kuin siirtomaaisännät aikoinaan pilkkoivat Euroopan ulkopuolisia maitaan: viivoitin ja kynä kartalle ja hommiin! Alueen kehityksen dynamiikka uupuu, samoin ymmärrys seudun sisäisistä voimista
Selonteossa Helsingin rooli pääkaupunkiseudun ytimenä on hämärtynyt. Alue elää pääkaupungin vetovoimasta. On globaalia, että suurkaupunkisseudut elävät keskuspaikkansa vetäminä: tämä näkökulma ei tule esiin selonteossa. Luontainen historiallinen ydin on Helsinki-Espoo-Vantaa-Kauniainen. Selvitykseen tulisi sisältyä ainakin pääkaupunkiseudun kuntien liitos. Ilman pääkaupunkinäkökulmaa selonteko on puutteellinen.

Siten voimme yhtyä Kaupunginhallituksen lausuntoon, jonka mukaan Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen muodostavat pääkaupunkiseudun tiiviin toiminnallisen aluekokonaisuuden kaikilla keskeisillä kriteereillä ja muuttujilla. Voimme yhtyä myös siihen, että pääkaupunkiseudulla ja Helsingin metropolialueella tulee saada liitosselvitykset käyntiin ja niin, että yhdistymisselvityksissä keskitytään nimenomaan liitoksen kannalta keskeisiin teemoihin.
Helsingin Keskustan mielestä metropolialuetta tulee kehittää Keskustan periaatelinjan pohjalta. Se tarkoittaa selkeää kaksitasoista hallintomallia, jossa maakunnat hoitavat vaativia palveluita ja kotikunnat vastaavat lähipalveluista. Keskusta korostaa kahta seikkaa: kyse on ensisijaisesti palvelujen turvaamisesta, ei kuntarajoista tai hallinnosta. Toiseksi haluamme tuoda esille asiakasnäkökulman. Uudistuksia tehdään kuntalaisia, ei virkamiehiä tai politiikkoja varten. Rakenteiden lisäksi on syytä kiinnittää huomiota prosesseihin, siihen, miten asiat tehdään paremmin ja tehokkaammin.

Metropolihallinto voidaan luoda kehittämällä Uudenmaan liiton roolia ja tehtäviä.

Metropolihallinnolle voidaan valita valtuusto suorilla vaaleilla. Selvityshenkilöiden raportissa on tuotu perustellusti esille vahvan metropolihallinnon tarve. Helsingin seutu on kasvanut yhtenäiseksi seuturakenteeksi, jossa asukkaat eivät tunnista kuntarajoja. Erillisten kuntien hallinto ei kykene ratkaisemaan kuntarajat ylittävän elämän käytännön asioita.

Selvitysmiesten tehtäväksi asetettiin tutkia noin 14 kunnan alueen tulevaisuutta. Tehtävänasettelu ei sisältänyt sen pohtimista, mitä tapahtuu selvitysalueen ulkopuolelle jääville Uudenmaan reunakunnille. Metropolihallinnon kehittämisessä tätä kysymystä ei voi sivuuttaa. Haasteena Uudellamaalla on kolme liian suurta keskuskuntaa ja niissä vallitseva demokratiavaje. Siksi kehityksen tulee kulkea kohti suurten kaupunkien kaupunginosista tai suuralueista muodostuvia lähikuntia omine valtuustoineen. Tarvetta kuntien pakkoliitoksiin ei ole.

Metropolihallintoa ei synnytetä puoluepoliittisilla tavoitteilla ja pakkoaikatauluilla yön yli. Metropolihallinto ei myöskään voi olla jyrkkä ota-tai-jätä -asetelma, jota vetää vain yksi ministeri tai hallitus. Hallintoa ja metropolilakia tarvitaan valmistelemaan parlamentaarinen työryhmä, jonka toimikausi ei poukkoile hallitusten syntyessä ja kaatuessa. Helsingin Keskustan mielestä tärkeä kysymys on myös, miten metropolialueen hallinnon kehittämisessä edetään. Ei riitä, että määritellään vain tavoite. Jopa olennaisempaa on, miten tavoitetta kohden edetään.

Suomen ja metropolialueen kilpailuetuna ovat osaava työvoima, turvallisuus ja yhteiskunnallinen vakaus. Sosiaalinen eheys ja vakaus ovat suomalaisen yhteiskunnan arvoja. Toistaiseksi tälläkin alueella on voitu keskittyä kasvun luomiseen eikä kalliisiin korjaaviin toimenpiteisiin. Haasteena Itämeren piirissä on, että talousalueen integroitumisen myötä kansainvälisen yritystoiminnan pääkonttorit löytyvät liian usein Tukholmasta tai Tallinnasta.

Kipeimmin konkreettisia toimia vaativa ongelma on asumisen kalleus. Helsinki yksin ei kykene täyttämään asumisen kustannusten ja laadun suhteen ihmisten odotuksia. Ydinkysymys on: kuinka paljon me pystymme kaavoittamaan asuntotontteja ja tuottamaan vetovoimaista rakentamista. Kaupunkien pitää luoda pysyvä ja mittava tonttivaranto, joka hiljentää hintakierteen ja tuottaa kohtuuhintaisempaa asumista. 

Kun nyt käsittelemme tätä asiaa, on helppo kaivautua ”muutos” ja ”ei muutos” – asetelmiin. Meidän päättäjien on kyettävä katsomaan tulevaisuuteen – kauas tulevaisuuteen. Myös 100 vuoden kuluttua on huolehdittava nuorten ja vanhusten, perheiden ja vammaisten, työttömien ja yksinäisten hyvästä elämästä ja hyvinvoinnista. On selvää, että kuntauudistus vie aikaa ja syö resursseja. Päämäärän on oltava selvä ja kauaskantoinen: on haettava edellytyksiä vakaalle ja kuntataloudelle, ja sen kestävyys puolestaan turvaa palvelutason kohtuullisilla kustannuksilla. Oli kuntakoko mikä tahansa, ei kuntatalouden perusta muutu: se muodostuu kilpailukyisestä elinkeinoelämästä, joka tuo työpaikkoja ja yhteisötuloja ja pitää veropohjan vahvana.