Helsingin Keskustanuoret: Ilmainen viisumi valkovenäläisille

21.09.2006

Helsingin Keskustanuorten johtokunta esittää Suomen Keskustanuorten liittokokoukselle, että se ottaisi kantaa viisumimaksujen poistamiseksi Valko-Venäjän kansalaisilta. Aloite kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Viimeaikainen poliittinen kehitys Valko-Venäjällä, joka sijaitsee lähempänä Suomea kuin Tanska, on ollut huolestuttavaa. Poliittinen jännitys on lisääntynyt maassa viime talven presidentinvaaleja ennen ja sen jälkeen. Vaalien jälkeen yli 1000 opposition jäsentä pidätettiin ja noin 3500 nuorta menetti koulu- tai työpaikkansa.
 

Valko-Venäjä ja Venäjä suunnittelevat kansanäänestyksen järjestämistä valtioliitosta, jolloin maan nykyisellä johtajalla Aleksandr Lukashenkolla olisi mahdollisuus pyrkiä syntyvän valtioliiton johtoon Vladimir Putinin seuraajaksi. Liberaalin moskovalaisen Echo -radiokanavan tutkimuksen mukaan Lukashenkolla olisi myös vahvaa kannatusta Venäjällä. Valko-Venäjän epävakaan tilanteen jatkuminen ja maan mahdollinen ajautuminen sekasortoon vaikuttaisivat näin vakavasti poliittisiin jännitteisiin myös Suomen rajoilla.
 
Poliittisesti jännittyneen maan kansalaisten matkustaminen ulkomaille on vaikeaa. Usealle nuorelle nykyisten viisumimaksujen maksaminen on este matkustamiselle. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että maidemme välinen kanssakäynti normaalien kansalaisten välillä lisääntyisi. Tämä antaisi valkovenäläisille mahdollisuuden nähdä elämää vakaan poliittisen järjestelmän maassa. Verkostoituminen normaalien suomalaisten ja suomalaisten poliittisten puolueiden kanssa valaisi uskoa ja antaisi esimerkkejä toimivan demokratian puolustamiseen.
 
Suomen tulee seurata Liettuan ja Puolan esimerkkiä helpottaa maan kansalaisten matkustusmahdollisuuksia. Ehdotammekin, että Suomi poistaa viisumimaksut niiltä Valko-Venäjän kansalaisilta, joilla on oikeus saada viisumi Schengen-alueelle.
Lisätietoja: Riku Eskelinen, 044-5144361