Säkkinen: Auringonlaskun puolue

28.09.2011

Auringonlaskun puolue - Teppo Säkkinen 

Aurinko laskee Keskustalle. 12,6 prosentin kannatuslukema tarkoittaa, että kahdeksan vuoden aikana Keskustan kannatuksen huippulukemista on sulanut puolet. 2010 - luvun Suomen poliittisen kentän suurin murros ei välttämättä olekaan näyttävä jytky, vaan keskustan hiipuminen johtavasta puolueesta statistiksi. Sadan vuoden jälkeen liike poistuisi kärkipaikoilta ja ottaisi monen sille petaaman roolin pienpuolueena.  

Politiikan tutkija Ville Pernaan mukaan keskustan kuihtumista on ennustettu jokaisella heikolla hetkellä viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan. On pidetty luonnollisena, että juuriltaan agraarinen puolue menettää asemansa, kun yhteiskunta kaupungistuu. Suomeenkin on kaivattu Ruotsin mallin kaltaista blokkipolitiikkaa, jossa puolueet ryhmittyisivät suurimman oikeisto- ja vasemmistopuolueen ympärille muodostaen näiden johdolla koalitioita, joilla tavoittelisivat hallitusvastuuta. Perusteena on esitetty, että tämä selkeyttäisi äänestäjien vaihtoehtoja, mikä on tietysti totta. Mutta onko tosiaan niin, että politiikan päävaihtoehdot ovat Kokoomus ja SDP?

Oikeisto ja vasemmisto ovat saman materiakeskeisen maailmankuvan kaksi puolta. Poliittisina liikkeinä ne syntyivät teollistumisen myötä käsi kädessä, toinen edustamaan työnantajia ja pääomaa ja toinen työvoimaa. Suomalaisista kuitenkin enemmistö äänestää puolueita, jotka eivät asemoi itseään selkeästi oikeistoon tai vasemmistoon, vaan määrittelee itsensä pääasiassa arvojen ja identiteetin kautta. Tällaisia puolueita ovat Keskustan lisäksi Vihreät, RKP, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit, kun taas oikeisto-vasemmisto – janalle selkeimmin asettuvat Kokoomus, SDP ja Vasemmistoliitto.

Keskustalaista politiikka voidaan tehdä myös ilman puoluetta nimeltä Suomen Keskusta. Itse asiassa keskelle on tunkua: Kataisen Kokoomus nojaa vahvasti keskelle työntämällä kypäräpappilinjan taka-alalle ja korostamalla sosiaalisia arvoja, kun taas SDP:n punainen on käynyt hailakaksi aikoja sitten­ - taisipa työväenpuolue Lipposen aikaan mennä oikealta ohi. Puolueet itse asiassa määrittelevät itsensä puheenjohtajiensa suilla 'keskusta-oikeistolaiseksi' ja 'keskusta-vasemmistolaiseksi.'

Ottajia keskustan sijalle siis on. Keskustalla on ollut suurin paikkamäärä eduskunnassa kolmena vaalikautena sekä 90- että 2000 - luvuilla - siis aikana, jolloin rakennemuutos alkutuotannosta palveluyhteiskuntaan ja muuttoliike kaupunkeihin ja maakuntakeskuksiin on pitkään ollut tosiasia. Tässä valossa se, että keskustan hiipuminen olisi jonkinlainen historiallinen välttämättömyys, on täyttä tuubaa.

Kirkko ja uskonto ovat eri asioita. Kirkko on maallinen järjestö, joka organisoi uskon harjoittamisen. Samalla tavoin aate ja puolue ovat eri asioita. Keskustan synkät kannatusluvut eivät välttämättä kerro siitä, että keskustalaiselle aatteelle ei olisi kannatusta. Monet syöksykierteen syyt liittyvät politiikan sijaan puolueeseen: itse aiheutettu vaalirahasotku, kummallinen tapa käydä sisäiset väännöt lehtien palstoilla ja siitä seuraava huonon julkisuuden kierre pari seikkaa mainitakseni. Vika ei siis pohjimmiltaan ole aatteessa, vaan sen toimeenpanossa.

Viikonloppuna nuorten keskustalaisten syystapahtumalla tarkkailin värikästä joukkoamme ja olin iloinen siitä, että tämä liike pystyy kokoamaan yhteen niin monipuolisen ja moniarvoisen joukon. On tervettä, että kaikista asioista ei olla sokeasti samaa mieltä. Kun henki on rakentava, erilaiset mielipiteet synnyttävät uusia ideoita ja avartavat maailmankuvaa. Keskustan edustamat arvot yhdistävät erilaisia ihmisiä, erilaisista taustoista.

Minulle on mysteeri, miksi niin monilla on halua jakaa Keskustan väkeä kahteen kastiin. Jako cityliberaaleihin ja maaseutukonservatiiveihin on ulkoapäin hanakasti otettu jakolinja, joka on täysin mielivaltainen. Ensinnäkin se sisältää sen virheellisen väittämän, että asuinpaikka automaattisesti määrittelisi henkilön arvot, ja toisekseen tämä jakolinja antaa olettaa, että toiset ovat vähemmän keskustalaisia kuin toiset.

Tällaisen jaon toitottamisesta on syntynyt tilanne, jossa Keskusta ei onnistu vetämään uutta väkeä sisään, saati pitämään entistä kannattajakuntaansa. Maalla ajatellaan, että puolueesta on tullut liberaali, elitistinen kaupunkilaispuolue. Kumma kyllä, kaupungeissa puolue näyttäytyy tästä huolimatta maaseudun ja maataloustuotannon taantumuksellisena etujärjestönä, johon kaupunkilainen ei koe samaistuvansa.

Keskusta on ollut vahvimmillaan silloin, kun se on puhutellut monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä, sekä maalla että kaupungissa. Se, että Keskusta on edelleen 2010 – luvun alkuun asti ollut suuri yhteiskunnallinen liike, kertoo onnistuneesta muuntumisesta pientalonpoikien ja maattomien asemaa ajaneesta radikaalista uudistusliikkeestä keskustalaiseksi yleispuolueeksi. Se on sekä muuttanut yhteiskuntaa että elänyt sen murroksen mukana.

Jos 12,6 %:n kannatuslukema synnyttää vain sisäistä kahinaa puoluejohdon vaihtamiseksi tai selän kääntämiseksi osalle omista, ei pohjakosketusta ole vielä saavutettu. Jos Keskusta halutaan omienkin joukossa asemoida arvoihin pohjaavan, monenlaisia ihmisiä kokoavan yleispuolueen sijaan elinkeinon tai postinumeron perusteella valitun ryhmän etupuolueena, on varmaa ettei meillä ole enää sijaa kärkipaikoilla.

Jos siis aurinko on laskeakseen, on se kiinni ennen kaikkea meistä itsestämme. Keskustan kokoisessa liikkeessä on oltava tilaa erilaisille ihmisille ja linjoille.

Teppo Säkkinen

 

 


.