Laura Kolbe: Suunnittelu ja asukkaat – keitä kuunnellaan?

26.09.2006

Helsingin kaupunginsuunnittelu on suurten muutosten edessä. Vahoja teollisuus- ja satama-alueita muutetaan asuinkäyttöön. Esikaupunkien metsä- ja luontokohteisiin suunnitellaan uusia yhdyskuntia. Kaupunkia ehostetaan, uusia urbaanin toiminnan tiloja haetaan. Helsingistä muokataan suurkaupunkia, joka pysyy kilpailukykyisenä uudessa alueiden Euroopassa.

Uushankkeista esimerkin tarjoavat Kaisaniemen rannan ja Eläintarhanlahden suunnitelmat. Aimo Kaisaniemi (HS 21.9.) pohti asukasvaikuttamisen mahdollisuuksia. Hän kysyy mikä on osallistuvan demokratian rooli suunnitteluprosessissa. Onko helsinkiläisillä mitään sanottavaa kun uutta syntyy?
 
Vastaan kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä. Asukasvaikuttamisen tilanne on huono! Kunnallispoliittinen päätöksenteko etenee omien sisäsyntyisten lakiensa ja poliittisen tradition mukaisesti. Kaksi vahvaa toimijaa on jo vuosikymmenten ajan kietoutunut toisiinsa: virkamiesvalmistelu ja kunnallispolitiikka. Kunnallispoliittiset päätökset syntyvät hitaasti, neuvottelemalla ja eri näkökantoja yhteen sovittaen. Perustyö tapahtuu kulisseissa ja lautakunnissa. Kokoukset ovat yleisöltä suljettuja. Dokumentiksi poliittisesta keskustelusta jää vain päätöspöytäkirja.
 
Helsingissä on kaupunkisuunnitteluun luotu hämäävä kaksijakoinen järjestelmä. On kova ydin eli kunnallispolitiikan paikallinen perinne. Helsingissä asiat etenevät, jos virkamiehet (valmistelijat) ja poliitikot (päättäjät) toimivat yhteen. Tämä linja on saumaton. Nyt eletään tilanteessa, jossa toinen taso eli konkreettinen suunnittelutilanne on tehty näkyväksi. Kaupunkisuunnittelijat menevät kaupunginosiin, kentälle ja kansalaisjärjestöjä tapaamaan. Syntyy illuusio kuulemisesta ja vuorovaikutuksesta, aidosta osallisuudesta prosessiin.
 
Todellisuudessa maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntö hämää. Se synnyttää vääriä odotuksia asukkaissa. Virkamiesvetoista kaavoitusprosessia ei voi muuttaa pelkällä vuorovaikutuksella. Nyt eletään tilanteessa, jossa asukkaiden ääni kuuluu, mutta sitä ei kuulla. Kaupunkisuunnittelun todelliseen, kovaan ytimeen on hyvin vaikea vaikuttaa kaupungintalon ja virastojen ulkopuolelta.
 
Asukasjärjestöjen ja kansalaisaktiivien tulisi tiedostaa, että todellinen kunnallispoliittinen vaikuttaminen tapahtuu edelleen puolueissa. Kunnallisvaaleissa äänestäjät antavat luottamusmiehille mandaatin käyttää ääntään heidän puolestaan kaupungin poliittisessa päätöksenteossa. Tätä ääntä valitut myös käyttävät. Helsingissä poliittisen marssijärjestyksen on määrännyt viimeisen 50 vuoden aikana kaksi mahtipuoluetta, kokoomus ja sosialidemokraatit.
Puoluelinja pitää edelleen. Muutosta haluavilla on oltava rohkeutta liittyä puolueisiin. Turhautumista voi torjua vuorovaikuttamalla sisältäpäin. Kunnallispolitiikka tarvitsee uusia voimia, vereksiä ääniä!
 
Laura Kolbe
Professori, Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (kesk)